Karin Erlandsson: Minkkitarha

Karin Erlandssonin esikoisteos Minkkitarha (julkaistu 2014, ruotsinkielinen alkuteos Minkriket) on kertomus kolmesta sukupolvesta, joiden elämän keskelle kohoavat varjotalot. Varjotaloissa minkit kiljuvat häkeissään ja suvun naiset saavat isänniltä lahjaksi kauneimpia turkkeja. Teoksen päähenkilö on Lars-Mikael, joka seuraa isänsä Evertin jalanjälkiä minkkitarhuriksi. Minkkien haju ja kiljunta leikkaavat koko teoksen läpi, mutta sen lähemmäksi minkkien kokemusta ei päästä. Minkit ovat teoksessa ennemmin symboli sukutarinan syntymille, kuolemille, riidoille ja rakkaudelle, kuin mitään muuta. Toisaalta sukupolvien vaihdokset seuraavat samalla turkisalan murrosta. 

Teoksen tyyli on toteava ja näkökulma ulkopuolisen kertojan. Kirja on helppolukuinen, kronologisesti etenevä tarinaromaani. Sukuromaanina kirja on viihdyttävä ja toimiva. Eläinoikeuksien näkökulmasta Minkkitarha on kuitenkin mitäänsanomaton, sillä se ei ota juurikaan kantaa mihinkään. 1930-luvulla turkistarhaaja saa tehdä töitään rauhassa, kunnes 1990-luvulla "kettutytöt" alkavat aiheuttaa tarhaajien tiiviille yhteisölle päänvaivaa. Ehkä tässä neutraaliudessa on teoksen kantaaottava elementti: turkistarhaus on elinkeino ja samalla se on tarhaajan intohimo. Ajat muuttuvat, mutta tarhaajien sydän tekemiselle ei. Elävien olentojen tappamiseen, hoitamiseen, turkistarhaiskujen vaikutukseen tai eläinoikeuskysymyksiin ei pysähdytä. 

Toisaalta jokainen ihminen on kirjassa oman kapeakatseisuutensa vanki, eikä tarhaajia esitetä sen enempää hyvinä kuin pahoinakaan hahmoina. Kaikki on tasapaksua jatkumoa, jota minkkitarhan arki rytmittää: häkkejä rakennetaan, elukoita ruokitaan, siivotaan, minkit lisääntyvät, heitä teurastetaan ja nahkoja pidetään hyvänä. Suvun elinkeinoa ei varsinaisesti kyseenalaisteta, vaan pääosassa on minkkitarha, johon kulminoituvat eläinkysymysten sijaan ihmisten keskinäiset suhteet sekä jännitteet.

Seuraavassa katkelmassa Lars-Mikael, hänen tyttärensä Tanja ja vaimo Kristina ajautuvat konfliktiin, kun Tanja ottaa ruokapöydässä eläinkysymyksen esille: 

Tanja nousi pöydästä ja käveli sohvanpäädyssä olevalle lehtikorille. Hän otti sieltä yhden ylimmistä sanomalehdistä. 

 - He eivät syö lihaa mutta pärjäävät silti ihan hyvin. 

Hän osoitti muutamaa ensimmäisellä sivulla näkyvää eläinaktivistia, joita oli haastateltu tarhaiskujen yhteydessä. Lars-Mikael kohotti katseensa. 

 - Helvettiin sellaiset pärjääjät. 

Sitten hän paiskasi aterimet lautaselle niin kovaa, että hyytelöä roiskahti liinalle. 

 - Sinun ei pidä lukea tuollaista hölynpölyä. 

Tanja kävi uudestaan pöytään ja laski sanomalehden lattialle. Hänen äänensä oli tasaantunut. 

 - Mutta entäs jos he ovat oikeassa? 

 - Sinä et tiedä, mistä puhut, Kristina sanoi. 

-- 

 - Entäs jos he ovat oikeassa, entäs jos on väärin pitää eläimiä häkissä? 

Lars-Mikael nauroi. 

 - Nyt sinä kyllä haukut väärää puuta. Uskotko enemmän jotain siilitukkaisia suurkaupunkilaislikkoja kuin omia silmiäsi? Näethän sinä, etteivät eläimet täällä tarhalla kärsi mistään. 

Tanjan kysymykset ovat ajan henkeen kuuluvia oleellisia kysymyksiä eläinten hyvinvoinnista. Romaanissa kysymykset jäävät kuitenkin tälle tasolle, eikä ääneen sanomisesta varsinaisesti seuraa mitään. Teoksessa kuvataan turkistarhaiskujen leviämistä ja vastaavia dialogeja käydään eläinten asemasta. Eläinoikeusajattelun tärkeys itse eläinten näkökulmasta jää kirjassa kuitenkin täysin vaille huomiota. 

Tietyllä tavalla Lars-Mikael edustaa henkilöhahmona turkistarhauksen jämähtänyttä asennetta: tietoisuus ja tutkimukset eläinten hyvinvoinnista lisääntyvät ja ihmisten halu ostaa turkkeja on romahtanut aikoja sitten. Ala on kriisissä, eikä elinkeino ole nykymaailmassa kannattavaa. Tästä huolimatta turkistarhaajille maksetaan valtion kassasta yritystukia tänäkin vuonna 50 miljoonaa euroa. 

Turkistarhausta puolustetaan todellisuudessa samankaltaisilla tavoilla, kuin Lars-Mikael puolustaa alaa romaanissa. Sanotaan, että tarhaajat välittävät eläimistä ja että aktivistit, jotka eivät ole päivittäin tarhaeläinten kanssa tekemisissä eivät voi väittää tietävänsä alan ammattilaisia enemmän. Romaanissa toistellaan eläintuotannosta tuttua mantraa: kun minkit voivat hyvin, niiden turkki kiiltää. Toisin sanoen; kun eläimistä pidetään hyvää huolta, ne ovat parempaa käyttötavaraa tai ravintoa. 

Kyseiset argumentit ovat ongelmallisia. Täysipäiväinen omistautuminen eläinten tappamiselle, käyttämiselle ja hoitamiselle siksi, että heistä saisi rahaa ja mahdollisimman kauniita tuotteita ei ole eläimistä välittämistä. Kettujen, naalien ja minkkien ahtaminen häkkiin ei ole eläimistä välittämistä. Kyseessä on sarja tekoja, jotka aiheuttavat kärsimystä, stressiä ja kuolemaa. Teko on kuitenkin eri asia, kuin tunne. En siis voi kiistää kenenkään tunnetta, joka sanoo, että "minä välitän eläimistä". Jotta eläimet voisivat hyvin, olisi tieteellisen tiedon, tekojen ja tunteiden kuitenkin kohdattava. 

Turkistarhaus on elinkeino, joka on mahdollista eläinten toiseuttamisen takia. Kun eläimiä ei ajatella yksilöinä, voidaan heidät nähdä tuotteina. Tällöin eläimistä välittäminen ei yllä tekoihin asti. Minkkitarha-romaanissa Lars-Mikaelin äiti Marianne opettaa pojalleen virheellistä tietoa: 

 -Huomaatko, että niiden turkki on ohuempi kuin kuvissa? 

Evert kääntyi Lars-Mikaelia kohti. Toki Lars-Mikael sen huomasi. Hän tiesi että se johtui lämpötilasta, että ilmojen viiletessä turkki paksuuntuisi. 

 -Mahtavatko ne viihtyä täällä? 

Marianne nauroi. 

 -Tiedäthän sinä, mitä isä sanoo. Minkit eivät ole meidän kaltaisiamme, ne eivät "viihdy". Ne ovat tyytyväisiä, kunhan vain saavat ruokaa. 

Todellisuudessa verkkopohjaiset metallihäkit ovat virikkeettömiä ja ahtaita, eikä turkiseläimillä ole  mahdollisuutta toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään. Turkiseläimet ovat petoeläimiä ja luonnostaan aktiivisia. Häkissä ei ole tilaa aktiivisuudelle. Kun eläinten viihtyvyyttä tarkastellaan pelkästään heidän biologisten ja fyysisten tarpeidensa pohjalta, näyttäytyy häkissä eläminen minkeille ahdistavana kohtalona. Minkkien tai muiden eläinten ei tarvitse olla "meidän kaltaisiamme". Ymmärtääksemme eläinten tarpeita tunnetasolla meidän on tutkittava sitä, millaisia "heidän kaltaisensa" oikeasti ovat ilman, että taustalla on hyötyajattelua. 

Suurin ongelma Minkkitarha - romaanissa on, että vaikka eläinten asemaan viitataan, eläinoikeuskysymyksien vaikutus näkyy vain ihmisten keskinäisissä suhteissa. Ihmisten ja eläinten väliseen ongelmalliseen suhteeseen ei tule kupruja, eikä oivalluksia.  Kirja ei pysähdy avaamaan lainkaan minkkien kokemusta, vaikka mielestäni tälle olisi ollut hedelmällinen maaperä, kun Lars-Mikaelin tytär kyseenalaistaa vähän perheensä elinkeinoa. Minä jäin miettimään minkkien kokemusta. Miltä heistä tuntuu, kun häkin metalli ottaa vastaan? Miltä heistä tuntuu, kun Lars-Mikael käy sörkkimässä poikasia, vaikka emo haluaisi pitää poikueesta huolta rauhassa? Miltä minkeistä tuntuu, kun heidät kaasutetaan kuoliaaksi turkin takia? 

Kun Tanja kirjan lopussa päästää isänsä minkit vapauteen, hän tekee sen ennemmin äitinsä, kuin minkkien vuoksi. Kristina ei koskaan totu minkkien rytmittämään elämään ja purkaa turhautumisensa tyttäreensä. Tanja siis vapauttaa minkit, mutta ennen kaikkea äitinsä. 

Kirja jättää vastuun eläinoikeusajattelusta täysin lukijalle itselleen. Se sopii neutraaliutensa ansiosta luettavaksi kenelle tahansa. Eläinoikeusajattelijana neutraalius kuitenkin turhauttaa. Minulle kirjassa näkyvä minkkien kärsimys ei ole tulkinnanvarainen kysymys. 

Blogitekstin kirjoittaja: 

Olen 21-vuotias kirjallisuustieteen kandidaattiopiskelija Turun yliopistosta. Tutkin ihmisten ja tuotantoeläinten välistä suhdetta, sekä moraalista päätöksentekoa tässä suhteessa. Olen eläinoikeusajattelija ja runoilija. Minua koskettavat ympäristökysymykset, luonnonsuojelu, eläinten oikeudet sekä ihmisoikeuskysymykset. Mahtavaa, kun olet päätynyt blogiini!

-Maria M. 

Lähteet: 

https://animalia.fi/elainten-oikeudet/turkistarhaus/turkiselainten-hyvinvointiongelmat/

https://animalia.fi/2024/02/29/hallitus-myonsi-lisakorvauksia-turkistarhoille-summa-nousee-yli-50-miljoonaan/

Erlandsson, K. Minkkitarha. 2014, Schildts & Söderströms. Ruotsinkielinen alkuteos Minkriket. Suomentanut Taija Mård.